18.2.2010: Ilmailuliiton hallituksen päätöksiä

Suomen Ilmailuliiton hallitus kokoontui täyslukuisena tiistaina 16. helmikuuta kello 17 Malmilla.

Todettiin, että Ilmailuliiton hallituksen edustajat tapaavat lähiaikoina uuden liikenteen turvallisuusviraston, TraFin, pääjohtajan Kari Wihlmanin ja ilmailupuolen johtajan Kim Salosen. Tarkoitus on keskustella liiton ja TraFin eri yhteistyövaihtoehdoista.

Hallitus totesi, että Finavian laskeutumismaksu- ja kausikorttiasiat on käytävä läpi niin pian kuin mahdollista. Asiasta on jo käyty neuvotteluita, jotka on saatettava päätökseen.

Todettiin, että liitto on ottanut osaa Kaamospäiville ja Pakkasparlamenttiin. Kummassakin tapahtumassa liitosta oli edustus hallituksesta ja toimistolta.

Hallitus totesi myös, että ennen tätä kokousta liitto on laatinut lausunnot muun muassa Jämsän riippuliito-onnettomuuteen ja riippuliitomääräyksiin.

Liiton ja sen toiminnan esittelymateriaali, jota voi käyttää mitä erilaisimmissa  tilaisuuksissa, on työn alla. Materiaali tulee SIL:n nettisivuille ladattavaksi.
Maailmalle matkaaville joukkueille on valmistumassa kriisiviestintäohjeistus. Samaa ohjeistusta voidaan käyttää siinä muodossaan myös pienemmissä ilmailutapahtumissa.

Vuosikokouksen materiaali on valmistumassa. Hallitus päätti, että ennen kokousta Ilmailumuseolla pidetään paneelikeskustelu, jonka aiheena on Ilmailuliitto tänään - huomenna. Paneelin vetää viimeisenä puheenjohtajapäivänään Hannu Halonen.

Hallitus päätti, keitä palkitaan tulevassa vuosikokouksessa.

Syksyllä järjestettävän Ilmailuliiton päälentonäytöksen Tampere International Airshown miehitys käytiin lävitse. Hallituksen edustajana näytökseen liittyvissä kokouksissa ottaa osaa Tero Auranen. Hän saa tarvittaessa apua toiminnanjohtaja Kai Mönkköseltä. Todettiin myös, että näytösorganisaation kriisiviestintävastaava on liiton viestintäpäällikkö Mikko Sokero.

Jo alkuvuoden käytössä ollut matkakulukorvausohje hyväksyttiin.

Budjettiasiat käytiin lävitse ja todettiin, että erilaisiin muutoksiin tulee varautua (muun muassa ministeriöiden tuet). Myös SIL-Shopin tilanteen todettiin kohentuneen.

Toiminnanjohtajalle ja hallituksen jäsenelle Timo Korvenpäälle annettiin valtuus sijoittaa toimintavuoden aikana liiton varoja lyhytaikaisiin matalariskisiin kohteisiin (esimerkiksi korkorahastoihin). Tämä siksi, että kaikkia varoja ei tarvita vuoden aikana. Hallitus katsoi, että on järkevää sijoittaa varat tuottavasti sinä aikana kun niitä ei tarvita (esimerkkinä alkuvuodesta tulleet jäsenmaksurahat). Rahastot puretaan tarpeen mukaan toimintavuoden aikana.

Hallitus päätti viime vuonna jäsenmaksunsa maksamatta jättäneet ja erostaan
ilmoittaneet jäsenet ja kerhot eronneiksi. Viime vuonna liittyneet uudet henkilöjäsenet kirjattiin liittyneiksi.

Hallitus päätti hyväksyä jäsenyhdistyksekseen Österbottens Paramotorklubb ry:n.

ILMAILUN päätoimittaja Mikko Sokero selvitti lehden taloustilannetta ja erilaisia toimituksellisiin asioihin liittyviä käytäntöjä hallitukselle. Positiivisena asiana todettiin, että lehden postimaksun korotukselta vältyttiin tänä vuonna. Lehteen toivottiin enemmän jäsen-, laji- ja kerholähtöisiä artikkeleita.

Part M:ään (lentokelpoisuus, huoltotoiminta) liittyvien asioiden vastaavaksi valittiin hallituksen jäsen Jari Kilpeläinen. Hän selvittää asiantuntija-apua tarjoavien kanssa, mitä Part M -asioissa tapahtuu. Asioista tullaan kertomaan selkokielellä ILMAILUSSA.

Hallitus jatkaa olemassa olevan ilmatilatoimikunnan työtä. Puheenjohtaja toi kokoukseen ehdotuksen toimikunnan vetäjäksi sekä työryhmän tehtäväkuvauksen.
Vetäjä kutsuu toimikuntaan 1-3 jäsentä. Vetäjäksi valittiin Antti Koskiniemi, joka raportoi hallitukselle.

Lentokonebensiinin (100 LL) saatavuus jatkossa synnytti vilkasta keskustelua. Hallitus päätti, että asiaan liittyvät tahot saatetaan saman pöydän ympärille ja etsitään näin mahdollisimman hyvä ja kestävä ratkaisu.

Puheenjohtaja päätti kokouksen noin kello 20.30.