13.8.2009: Ilmailuliiton hallituksen päätöksiä

 

Hallituksen kokous pidettiin ennen Malmin suurta ilmailutapahtumaa. Tero Auranen informoi hallitusta tapahtuman järjestelyistä. Hallitus totesi järjestelyjen etenevän hyvin ja suurelle yleisölle tullaan tarjoamaan mahdollisuus tutustua ilmailuun hyvin monipuolisesti. SIL tulee saamaan paljon julkisuutta 90-vuotisjuhlatapahtumaansa liittyen.

 

Hallitus keskusteli mahdollisesta Ilmailun Maailma tv-sarjan toisesta kaudesta. Sarja on työn alla ja sen toteutuminen varmistuu syksyn aikana. Liitto pyrkii olemaan mukana sarjan tuotannossa ja vaikuttamaan positiivisesti sarjan sisältöön.

 

FAI:n yleiskokouksen järjestäjä 2011 päätetään lokakuussa. Suomi on yksi neljästä hakijamaasta. Mahdollinen kokous järjestetään Lahden seudulla paikallisen tapahtumajärjestäjän toimesta liiton toimiessa järjestelyissä asiantuntijana.

 

Hallitus keskusteli lokakuussa pidettävistä avainhenkilöpäivistä. Päivät järjestetään Nummelan Air Motellissa. Päivien ohjelman suunnittelua jatketaan ydinjoukon toimesta ja sähköpostin välityksellä. Hallitus keskusteli myös tulevasta strategiakokouksestaan, joka pidetään 19. syyskuuta.

 

Laki onnettomuustutkinnasta on uudistumassa. Hallitus nimesi puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan osallistumaan keskustelutilaisuuteen, joka liittyy lain valmisteluun. Kokouksessa todettiin myös kuluvan vuoden olevan murheellinen tapahtuneiden vakavien onnettomuuksien takia. Hallitus seuraa eri onnettomuuksien tutkintojen edistymistä.

 

Pohjoismaiset liitot tapaavat Tukholmassa 26.9. perinteisessä Nordic co-operation meetingissä. Kokouksessa käydään läpi ja pohditaan yhteisiä asioita ja vaihdetaan kuulumisia sekä kokemuksia. Viime syksynä kokous oli Helsingissä.