LUUMUN MALJA

Maljan on lahjoittanut Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbundet ry:lle Anneli "Luumu" Penttilän (o.s. Linna) toivomuksesta hänen perheensä. Malja jaetaan alla esitettyjä sääntöjä noudattaen vuosina 1995 - 2025, jonka jälkeen se lahjoitetaan Suomen Ilmailumuseolle.

1 §
Malja jaetaan kannustuksena vuodeksi kerrallaan suomalaiselle nuorelle naiselle, joka on erityisen ansioitunut naisilmailun parissa. Maljan saajan tulee olla enintään 25-vuotias.

2 §
Malja jaetaan ensimmäisen kerran Jämin lentokeskuksen 60-vuotisjuhlassa. Malja jaetaan vuosittain Suomen Ilmailuliitto ry:n vuosikokouksessa.

3 §
Maljan jaosta päättää Suomen Ilmailuliitto ry:n hallitus.

4 §
Suomen Ilmailuliitto ry on velvollinen omalla kustannuksellaan hankkimaan maljaan laatan ja kaivertamaan siihen palkinnon saajan nimen ja vuosiluvun.

5 §
Malja voidaan antaa vain yhden kerran samalle henkilölle. Jakotilaisuudessa tulee esittää seuraava elämänohje; "Jos elämässä tulee vaikeuksia, ota korkeutta, sieltä näkee paremmin".

6 §
Palkinnonsaajan tulee hoitaa maljaa hyvin ja toimittaa se vähintää 2 viikkoa ennen vuosikokousta uudelleen jaettavaksi.

7 §
Muutoksia näihin sääntöihin saa tehdä Suomen Ilmailuliitto ry:n hallitus kuultuaan lahjoittajan mielipidettä.

Nämä säännöt on Suomen Ilmailuliitto ry - Finlands Flygförbundet rf hallitus vahvistanut.

 

LUUMUN MALJAN SAANEET

1995                      Nadja Lönnroth  (jaettu ensimmäisen kerran Jämillä/Jämi 60 v.)
1996                      Pilvi Uoti
1997                      Ei jaettu
1998                      Ei jaettu
1999                      Ei jaettu
2000                      Ei jaettu
2001                      Air Babes (kuviohyppy 4-way):
                              - Tuuli Somma, Susanna Varonen, Mia Broman, Satu Munnukka, Mika Kastell, Taina Rajala
2002                      Heini Elo
2003                      Laura Leino
2004                      Ei jaettu
2005                      Satu Munnukka
2006                      Laura Leino (vuodesta 2005, jako 2006)
2007                      Heini Elo
2008                      Katja Larinen

2009                      Pimp my flight
2010                      Niina Pöllänen
2011                      Jonna Berghäll

 

powered by eMedia