3rd FAI World Canopy Piloting Championship 10.8. - 14.8.2010 Kolomna Russia Kisat ajoittuivat pahimpaan aikaan kun Venäjällä riehui valtavat metsäpalot. Harjoitusviikon aikana savu esti useana päivänä hyppäämisen ja vielä virallisen harjoituspäivän aamu oli utuinen. Tuuli onneksi kääntyi ja savu hälveni riittävästi mahdollistamaan kilpailijoille tilaisuuden harjoitushyppyihin. Chief Judge Marylou Laughlin Event Judge – Distance Pernille Herold Event Judge – Accuracy Craig Bennett Event Judge – Speed Ettienne Bosch Ti 10.8. Ensimmäisenä kilpailupäivänä hypättiin kaksi kierrosta pituutta ja yksi kierros nopeutta. Hypyt päästiin suorittamaan mietoon myötätuuleen, mutta silti uutta maailmanennätystä ei nähty, johtuen ehkä kisapaikan korkeudesta (lähellä meren pintaa). Muuta erityistä kisapäivässä ei juuri ollut paitsi lämpötila, joka kipusi päivän kuumimpana aikana 42 asteeseen. Ke 11.08. Toinen päivä alkoi tarkkuudella. Keskellä päivää olleesta metsäpalosavuholdiksesta huolimatta päivän aikana hypättiin kolme kierrosta. Juuri ennen päivän päätöstä saatiin kuulla ilouutinen, että nopeuden Event Judge Etienne on saanut terveen pojan. To 12.08. Kolmas päivä alkoi metsäpaloista johtuvalla ilmatilarajoitusholdiksella. Paloja sammuttamaan menevät lentokoneet lensivät DropZonen ilmatilassa ja siitä johtuen kisakoneet eivät saaneet nousulupaa. Torstaina hypättiin jäljellä olleet kaksi kierrosta nopeutta ja pituuden viimeinen kierros. Näin saatiin päätökseen täysi kisa, jossa kaikki kierrokset kaikissa lajeissa oli hypätty. Pe 13.08. Perjantain ohjelmassa oli ainoastaan tuomariseminaari ja vapaa tutustumiskäynti Kolomnan vanhaan Kremliin. La 14.08. Lauantaina järjestettiin sponsoreille ja katsojille viihdykkeeksi vapaamuotoinen kisa FreeStylessä. Näyttävän kisan pääpalkintona oli arvokas sveitsiläinen Oris -merkkinen kello. Voittajaksi selvisi Nick Batch nappiin onnistuneilla suorituksilla, joista etenkin jälkimmäinen carving-blind-man ja laskeutuminen jaloilleen vakuutti niin katsojat, tuomarit kuin muut kilpailijatkin. Varsinaisen CP kisan aikana ei tapahtunut ainoatakaan vakavampaa loukkaantumista. Jälkimmäisellä freestylekierroksella eräs kilpailijoista epäonnistui suorituksessaan ja päätyi päin swooppilammikon rannassa seisonutta valokuvaajaa, aiheuttaen tälle palovammoja kantopunoksilla ja sijoiltaan menneen olkapään. Jo Etelä-Afrikassa käytössä ollut tuomarointisysteemi osoittautui kohtuullisen luotettavaksi, lukuunottamatta muutamia päivän kuumimman hetken aikana ilmenneitä virheitä. Viat pääteltiin johtuvan valonlähteinä käytettyjen laserkomponenttien käyttölämpötilan rajoitteista. Kisoissa hypättiin 558 hyppyä. Hyppyhisseinä toimivat Kolomnan DZ:tan TurboLet 410 koneet, joihin mahtui kerrallaan 20 hyppääjää. Kilpailukierrokset saatiin näin hypättyä kolmella loadilla, mikä edesauttoi kisakierrosten nopean suorittamisen. Kisojen voittajaksi julistettiin Jason Moledzki (CAN), toiseksi Nick Batch ja kolmanneksi Shannon Pilcher. Tarkemmat tulokset http://www.ipc-wcresults.org.uk/kolomna_results.html Suomesta ei ollut paikalla kuin allekirjoittanut, kilpailijaedustusta ei ollut lainkaan. /Antti Väisänen